Päivä numero 4, seikkailu jatkuu

Hyvää kankeaa huomenta.

Kello on 5 ja itse nukuin yön pätkittäin. Vähän kramppasi etureidestä yöllä ja autio mökin kanssa nukkujat kuorsasivat ja heräilin myös ilmapatjojen kahinoihin, kun ihmiset kääntelivät kylkiään.

Mökissä on 6 isoa kerrospetiä ja illalla tuli vielä porukkaa lisää ja kaikki eivät mahtuneet peteihin.

Nyt olisi uusi aamu ja vaelluspäivä numero 2.

Kohta aamutoimille ja kunhan ihmiset availevat silmiään niin silloin kahvin keittoon.

Eilinen päivä oli kyllä raskas taivaltaa Kilpisjärveltä Saarijärvelle, mutta emme olleet ainoita. Melkein jokainen julisti samaa sanomaa, jos sieltä tulivat.

Tuvassa oli eräs nainen, joka oli ensimmäistä kertaa ikinä vaeltamassa ja hyppäsi heti syvään päätyyn valloittamaan Haltia.

Tästä se uusi päivä taas koittaa. Toivottavasti olisi kaunis tai ei ainakaan sataisi.

Päivä nro 4 jatkoa.

Saarijärvi-Kuonjarjoki. 9 km

Täällä ollaan. Alkumatka tästä etapista oli vetinen ja kivikkoinen nousua riitti, mutta jos johonkin tunturin päälle ollaan menossa niin eiköhän ylöspäin kuuluukin mennä. Onko tässä mitään järkeä. Niska huutaa hoosiannaa, yläreisilihas veti sellaisen krampin yhdessä ylämäessä, että tuntui siltä, että lihas haluaa tulla housujen läpi kylmään tunturiin. Loppumatka olisi ollut ihan mukavaa kävellä, jos ei olisi ollut puuskutuksia, ei märkiä kenkiä, ei joen ylitystä pelkät paljasjalkakengät ainoastaan jalassa. Oli muuten tunturivesi kylmää. Ylityksen jälkeen jalkojen kuivaus, mikä oli täysin turhaa työtä, kun sukat ja kengät olivat valmiiksi jo märät. Siitä kohdasta ei ollut enää autiomökille kuin pari kilometriä.

Nyt kun tätä kirjoitan niin istumme odottamassa, että ruoka tekeytyy pussissaan. Yhtään ei ole nälkä, mutta pakko silti syödä. Nälän tunteen puuttuminen voi se johtua siitä, että olemme koko ajan rasittaneet vartaloamme niin paljon, ettei vain yksinkertaisesti ole ruokahalua. Emme oikeastaan tiedä mistä se johtuu. Kuitenkin todella outoa tuollaisella rasituksella mitä me koimme. Ei vain ollut nälkä, eikä ruokahalua ja jos totta puhutaan, niin ei kaikkien valmistajien ruoat, jotka meillä oli mukanamme olleet erittäin hyvänmakuisiakaan. Mausteetkin unohtuivat kotiin.

Täällä nyt syödään, hetki levätään ja jatkamme matkaa eteenpäin.

Nyt maataan teltassa ja ollaan todella väsyneitä. On ollut kyllä kaksi aikamoista päivää.

Tänään tuli askel mittariin yli 35000 askelta 22 km pelkästään tässä maastossa ja tuolla rinkalla on vähän pirun kova saavutus.

Saamme olla ylpeitä itsestämme. Kyllä nyt pistetään kroppaa koetukselle. Oltiin muutamassa vaiheessa niin loppu, ettemme jaksaneet välillä kävellä metriäkään. Heittäydyttiin maahan makaamaan ja monta kertaa nojailtiin sauvoihin, kun voimat meinasivat loppua tai oikeastaan loppuikin.

Jälleen kerran onko tässä mitään järkeä? Nyt on se tilanne, että Haltin huippu on lähempänä kuin pakettiauto. Huomenna olisi tarkoitus vaeltaa ainoastaan 11 km. Se etappi on kuitenkin todella ikävä. Näin ainakin muut sanoivat, jotka sieltä Haltilta jo tulivat. Torstaina olisi todellinen koitos, siksi kerätään enemmän huomenna voimia. Torstaina olisi edes-takaisin vaellus Haltin huipulle, joka on 22 km. Silloin jätämme rinkat pois ja menemme sinne päivärepuilla.

Se mikä on hyvä, että vielä me vitsailemme ja mehän emme luovuta.